Diagnoosi

Diagnoosin virallinen nimi on ICD-10 tautiluokituksen M91.1 mukaan "Lasten reisiluun pään osteokondroosi", englanniksi "Juvenile osteochondrosis of head of femur". Englannin kielessä käytetään usein lyhennettä LCP tai LCPD.

Mistä on kysymys?

Perthesin taudissa verenkiertohäiriö aiheuttaa reisiluun pään vaurioitumisen lonkkanivelessä. Oireina on ontuminen ja kipu, joka saattaa esiintyä myös polvessa tai nilkassa. Joskus lapsi lopettaa tyystin kävelemisen.
Taudin aktiivinen vaihe kestää vähintään kaksi vuotta. Tänä aikana yritetään huolehtia siitä, että reisiluun pää muotoutuu takaisin pyöreäksi. Lonkan liikkuvuutta parannetaan aktiivisen fysioterapian avulla. Myös lonkkaa liikuttavien lihasten kunnosta huolehditaan. Aika monella joudutaan kuitenkin turvautumaan leikkaushoitoon.
Taudin pahimmassa vaiheessa liikunnan tilalle keksitään muita harrastuksia. Lapsen henkinen hyvinvointi on myös tärkeä osa paranemista. Ennuste on yleensä hyvä. Keskimääräinen sairastumisikä on 4 -7 vuotta.

Perthes tulee perheelle yllätyksenä.

Tauti saa alkunsa, kun reisiluun pään verenkierto lakkaa. Syytä tähän ei tiedetä. Tämä ei vielä aiheuta oireita. Vasta puolen vuoden kuluttua verenkierto-häiriöstä reisiluun pää alkaa heikentyä. Luuhun tulee murtumia ja tilanne voidaan todeta jo lonkan röntgen- tai magneettikuvasta.
Taudin alkuperää ja sen luonnollista etenemistä ei tunneta. Perthes-lapset ovat usein pienikokoisia, tukevia ja liikunnallisia, mutta poikkeuksia on joka suuntaan. Keskimääräinen sairastumisikä on 4 -7 vuotta, mutta tautia esiintyy harvinaisena 2-13 –vuotiaillakin. Perthes on yleisempi pojilla kuin tytöillä. Tauti voi olla myös molemmissa lonkissa, muttei välttämättä yhtäaikaa.

Oireena ontuminen.

Oireet alkavat siis vasta puolen vuoden päästä taudin puhkeamisesta. Kipua saattaa esiintyä nivusissa, reidessä, polvessa tai nilkassa. Joillain ei ole lainkaan kipuja. Ontumista alkaa esiintyä vaivihkaa, ontumisen aste voi vaihdella päivästä tai viikosta toiseen. Tyypillistä on, että aikaisemmin liikuntaa rakastanut lapsi alkaa selitellä paikallaan oloaan sanomalla, että "en mä jaksa, ei mua huvita".
Taudin edetessä Perthes-lapsille kehittyy kävelytyyli, jolla he yrittävät luonnollisin keinoin siirtää taakkaa terveelle puolelle: selkä vinossa ja sairasta lonkkaa heilauttaen. Lapsi saattaa jopa kieltäytyä kokonaan kävelystä.

Hoito ja sen tavoitteet.

Hoidon tavoitteena on pitää reisiluun pää pyöreänä ja liikkuvana. Nykyään hoitosuunnitelma laaditaan yksilöllisesti lapsen oman sairaudenkuvan mukaan. Joskus hoito sisältää pelkän seurannan. Usein tarvitaan kuitenkin liikuntarajoituksia ja fysioterapiaa. Apuvälineinä voidaan käyttää kyynärsauvoja ja/tai pyörätuolia. Lonkan tilanteen mukaan voidaan päätyä leikkaushoitoon, jonka menetelmät riippuvat taas yksilöllisestä tarpeesta. 

Ennuste on parempi, jos tauti todetaan ajoissa.

Perthesin taudin ennuste on sitä parempi, mitä nuorempi lapsi on sairastuessaan. Joissain tapauksissa tilanne korjaantuu itsekseen jälkiä jättämättä. Kirurginen hoito on kuitenkin usein tarpeellinen. Joillakin lapsilla edes se ei takaa välttämättä hyvää hoitotulosta. Perthesin tauti voi aiheuttaa aikuisiässä lonkan nivelrikon. Lonkan kulutuskestävyys on sitä parempi, mitä pyöreämmäksi reisiluun pää on muotoutunut kasvukauden loppuun mennessä.

Mitä voi itse tehdä?

Positiivisen mielialan ylläpitäminen, sekä uusien, liikunnan sijalle tulevien harrastusten löytyminen ovat tärkeitä. Uinti on laji, jota voi harrastaa sairauden kaikissa vaiheissa. Fysioterapeutilta saatuja jumppaohjeita kannattaa toteuttaa parhaansa mukaan arkipäivän ympäristössä. Liikuntarajoitusten aikana lapsi on saattanut unohtaa liikunnan riemun. Vanhempien onkin aktiivisesti avustettava, jotta se löytyy uudelleen. 

Diagnoosi on nimetty herrojen Legg, Calvé ja Perthes mukaan. He tutkivat tautia kukin tahollaan - Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Saksassa.

Tauti on tunnettu noin sata vuotta.